sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Ostokset Nanson verkkokaupasta

Karsittuani paljon turhia vaatteita kaapeistani minun oli aika hankkia sinne hieman täydennystä. Onnekseni huomasin jokin aika sitten bannerin, jossa mainostettiin -50% tarjousta Nanson nettikaupan tuotteista ja päätin heti toteuttaa pari toivettani. Nanso on aina ollut minulle mieluisa suomalainen brändi, koska sen vaatteet ovat laadukkaita ja suomalaiselle naiselle sopivia. Laskettakoon nämä tekemäni ostokset vaikkapa syntymäpäivälahjaksi minulle itselleni :)

Pidän Nanson vaatteissa myös siitä, että vaatteita saa todella monessa eri koossa, joten tällainen XL-nainenkin löytää sieltä itselleen mieluisaa päällepantavaa. Kivoja vaihtoehtoja olisi ollut paljon, mutta tällä kertaa päädyin tilaamaan nämä kaksi itselleni.



Kyseessä ovat mustavalkoinen Lanka-tunika ja musta Pinot-mekko. Tietenkin näin kesää kohti mennessä olisi voinut valita jotain hieman värikkäämpääkin, mutta näistä tiedän, että molempia tulee varmasti käytettyä paljon. Ja eihän se tietenkään ole poissuljettu ajatus, että tilaisin vielä muutakin, esimerkiksi jonkun näistä kolmesta.





Gerbera-tunika on kaunis sekä punaisena että ja harmaana ja keltainen Heini-mekko näyttäisi ihanalta ruskettuneella iholla. Nuo tunikat sopisivat hyvin moniin eri tilaisuuksiin ja mekko olisi mukava kesällä ihan arkimekkona. Pidätkö sinä Nanson vaatteista? Minun kaapistani niitä löytyy useita ja niistä monet ovat minulle todella mieluisia luottovaatteita.

Tämä ei ole maksettu mainos, ostin tuotteet omilla rahoillani. Hehkutan mielelläni suomalaista laatua aina kun hehkutukseen on aihetta. 



Kuvat ovat Nanson nettisivuilta.



perjantai 19. toukokuuta 2017

Uusimmat kirppislöytöni

Olen taas viimeaikoina ravannut tiuhaan kirppiksellä, kiitos oman pöytäni ylläpitämisen. Siinä samalla on tietenkin aina erinomainen tilaisuus kurkistaa myös mitä muilla on myytävänä. On päiviä, jolloin silmiini ei osu mitään mielenkiintoista tai kiinnostavat tuotteet ovat mielestäni liian kalliita, mutta välillä tulee tehtyä myös erinomaisia löytöjä.


Välillä mukaani tarttuu joku kiva lastenvaate tai Littlest Pet Shop, joskus taas löydän jotain omaa silmääni miellyttävää. 


Olen aina rakastanut kauniita lasiesineitä. Isovanhempieni kodeissa on ollut kauniita Riihimäen Lasin, Muurlan lasi Oy:n ja Humppilan lasitehtaan maljakoita ja käyttölasia. Myös vanhempani ovat saaneet aikoinaan kaunista lasia niin häälahjaksi kuin muinakin merkkipäivinään. Osa isovanhempieni esineitä on myös kulkeutunut minulle. Olen aina myös arvostanut hyvää ja kaunista designia myös arkisissa käyttöesineissä.

Viime aikoina minulla on aina silloin tällöin alkanut tarttua kirppiksiltä mukaan kaunista lasia. Tiedän, ei ehkä maailman paras ajoitus, sillä muuttomme lähestyy ja pakattavaa riittäisi ihan omasta takaakin...

Kaikki kuvassa näkyvät esineet ovat Riihimäen lasia. Vasemmassa reunassa on maljakko 1581, jonka suunnittelijasta minulla ei ole ihan täyttä varmuutta. Löysin väitteitä siitä, että suunnittelija olisi Tamara Aladin, mutta myös väitteitä, että tämä olisi jonkun muun. Satutko sinä tietämään tästä maljakosta enemmän?

Keskimmäiset kynttilänjalat ovat Erkki Vesannon käsialaa. Näitä kynttilänjalkoja on valmistettu vuosina 1965-1970. 

Oikeassa reunassa puolestaan on Oiva Kokon Vellamo-maljakko, joka on 1980-luvun muotoilua. 

Omia aarteitani olen jo ehtinyt pakata, joten esittelen muita suosikkejani joskus myöhemmin.

Ihanaa viikonloppua! Nyt nautitaan lämmöstä!

torstai 18. toukokuuta 2017

Nautin hiljaisuudesta

En kuulu niihin ihmisiin, joilla pitää olla koko ajan radio tai tv päällä, minä nautin nykyään enemmän hiljaisuudesta. On ihanaa kun korvat saavat levätä ja pystyy keskittymään omiin ajatuksiinsa. En edes muista, koska minulla on viimeksi ollut radio päällä yksin kotona ollessani. Autoa ajaessani kuuntelen aina radiota, mutta kotona en kaipaa taustahälyä. Kadehdin niitä ihmisiä, jotka pystyvät keskittymään esimerkiksi kirjan lukemiseen, vaikka ympärillä olisi minkälainen meteli. Minä en ainakaan pysty jos radio soi ja ihmiset metelöivät ympärillä. 


Minusta on hienoa, että lasteni koulussa pidetään välillä hiljaisuuden retriittejä. Silloin pyritään olemaan tunti tai kaksi aivan hiljaa luokassa. Kukaan ei puhu mitään, jokainen saa valita itselleen hiljaista tekemistä esim. piirrellä tai värittää, lukea kirjaa, tehdä käsityötä tai vaikka ottaa torkut pulpettinsa päällä. Jokaisella on mahdollisuus nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. 

Minusta olisi ihanaa päästä joskus hiljaisuuden retriittiin muutamaksi päiväksi. Se olisi hyvää lepoa arjen pyörityksen keskellä. Kävin muutama vuosi sitten yksin viikon lomalla Turkissa ja nautin yksinolosta. Sain lepäillä, lueskella ja ottaa halutessani päiväunet, jos siltä tuntui. Olen tosi kiitollinen miehelleni, kun hän ehdotti minulle pientä lepotaukoa arjen keskelle. Ennen matkaani kyllä mietin, miten saan ajan kulumaan turistikohteessa yksinäni, mutta loppujen lopuksi oli oikein virkistävää kuljeskella ympäri kaupunkia oman mielensä mukaan, ajaa bussilla toiseen kaupunkiin ja välillä vain löhötä auringossa ja uida hotellin uima-altaassa. Ehkäpä perheenäideille pitäisi alkaa räätälöidä omia lepolomia.



Hiljaisuus voi joskus olla myös painostavaa. Kun ollaan samassa huoneessa vieraan ihmisen kanssa, eikä oikein tiedä pitäisikö puhua jotain vai ei ja jos pitäisi puhua, niin mitä. Hissit eivät kai yleensä ole meidän hiljaisten suomalaisten suosikkipaikkoja. Small talk tuntemattomien kanssa kun ei ole perinteisesti ollut suosikkipuuhaamme. Jos en keksi sanottavaa, pieni hymy saa riittää. Pääasia että huomioin toisen edes jollain tavalla. Seinien tuijottelu on molemmille osapuolille vaivaannuttavaa ja kiusallista.