Sain kurssini suoritettua, joten verkkokaupan perustamiseen liittyvät asiat olisivat nyt periaatteessa hallussani, mutta annan ideoiden vielä muhia päässäni. Katsotaan myöhemmin, lähdenkö toteuttamaan niitä vai päädynkö tekemään jotain ihan muuta. Kaikki on mahdollista.
Isäni etenevä Alzheimerin tauti on aiheuttanut paljon miettimistä, kovimmalla on tietysti isän omaishoitajana toimiva äitini. Tällä hetkellä isäni on viikon hoitojaksolla oikein mukavan tuntuisessa paikassa. Saa nähdä, miten kotiinpaluu sujuu ja miten kauan hän vielä pärjää kotona. Isän hoitaminen ja varsinkin vahtiminen on rankkaa äidilleni. En haluaisi, että hän väsyy taakkansa alle. Alzheimer on pirullinen sairaus, se muuttaa tutun ihmisen toiseksi. Muistojen häviäminen ja hiljalleen tapahtuva taantuminen on pelottavaa. Vaikka siitä on lukenut ja kuullut paljonkin, on silti varsin hätkähdyttävää tajuta, ettei isä enää tunne kelloa eikä veljeään. Eikä välttämättä joka päivä minuakaan.
On elämässä onneksi valoisampiakin asioita. Pikkutyttö lähti eilen innokkaana yökylään mummon luo ja isommalla tytöllä oli kaveri yökylässä. Yhdeksänvuotiaat alkavat olla jo niin isoja ja omatoimisia, että ilta tuntui harvinaisen helpolta kun tytöt touhusivat keskenään, kävivät saunassa ja katselivat leffaa karkkeja syöden ja menivät lähes vapaaehtoisesti kymmenen jälkeen nukkumaan. Melkein kuin olisimme olleet kahdestaan mieheni kanssa.
Viime aikoina on muutenkin lastenhoito helpottunut kummasti kun molemmat lapset touhuavat paljon kavereidensa kanssa eikä nuorempikaan ole enää jatkuvasti äidissä kiinni. Välillä mielessä jo välähtää, että mitähän kaikkea mekin mieheni kanssa ehdimme tulevaisuudessa harrastaa kun lapset tuosta vielä vähän kasvavat. Pitääkö sitä sitten lähteä golfkurssille, vai mitä?
