Suvaitsevaisuudesta

Mietiskelin tänään suvaitsevaisuutta metsässä kävellessäni. Suomalaiset ovat tällä hetkellä varsin tiukasti jakautuneet mielipiteinensä, osa on jyrkkiä sen suhteen miten asioiden tulisi heidän mielestään olla, osa taas on varsin suvaitsevaisia ja hyväksyvät monenlaiset asiat ja ihmiset.

Minä olen huomannut monessa suhteessa tulleeni suvaitsevaisemmaksi iän karttuessa. Nuorena mielipiteeni olivat paljon jyrkemmät, asiat olivat usein mustavalkoisia, muita sävyjä ei maailmaani mahtunut. Jos pidin jostain asiasta tai ihmisestä, se oli se ainoa oikea mielipide, muut eivät tulleet kysymykseenkään. Nykyään asioita pystyy paremmin miettimään useammaltakin kantilta ja hetken asioita punnittuani tulen usein siihen tulokseen, että miksipä ei, voisihan asian miettiä noinkin. Ja vaikka en aina ihan sataprosenttisesti olisikaan puolesta, mietin usein että jollekin ihmiselle tuokin voi sopia, kuka minä olen sanomaan mikä on oikein tai väärin.

Blogimaailmassa (ainakin siellä missä minä liikun) ihmiset ovat varsin joustavia, ehkäpä se johtuu siitä, että olen hyvällä tuurilla päätynyt lukemaan fiksujen ihmisten blogeja :) Ei mitään turhaa mollausta tai kampitusta, ainakaan suuressa määrin. Jokainen voi olla sitä mieltä kuin haluaa, jokaisen mielipiteet ovat arvokkaita. 

Aikoinaan katselin maailmaa turhan suppeasti. Usein julistin omaa mielipidettäni ainoana oikeana totuutena, joku pukeutumistyyli saattoi olla mielestäni ihan järkyttävä jos se ei miellyttänyt minua. Jotkut bändit tai laulajat olivat aivan p...aa jos minä en niistä pitänyt, enkä voinut ymmärtää, miten joku viitsi kuunnella sellaista. Samoin sisustusmakuni oli hyvin rajoittunut: jotkut huonekalut, tyylit ja kuosit olivat aivan kammottavia. Nyt blogeja lukiessani pidän hyvin monenlaisista jutuista. Jotkut sisustusblogit eivät ole alkuunkaan minun tyylisiäni (jos minulla nyt edes jotain tyyliä on), mutta pidän niistä yleensä siitä huolimatta. Monta kertaa huomaan ihailevani jonkun kotia, vaikkei siellä olisikaan mitään minun kotiini sopivaa. Ne vain ovat persoonallisia ja kauniita ja omistajilleen sopivia. Aikoinaan en myöskään ymmärtänyt alkuunkaan, miksi jotkut viitsivät raataa jossain pihatöissä ja ihailla kukkiaan. Ruusut ja pelargoniat olivat mielestäni mummojen juttuja, mutta niinpä vain pääni kääntyi näissä asioissa... Saatika sitten siinä, että lapset olivat ärsyttäviä, enkä ikipäivänä haluaisi sellaisia ;)

Mahtavaa, etteivät kaikki meistä ole samanlaisia ja pidä samoista asioista. Mielipiteitä, tyylejä ja kiinnostuksenkohteita mahtuu maailmaan, kunhan ketään ei vahingoiteta tai vainota. 

Mitä mieltä sinä olet?

Hyvää viikonloppua!

Metsän tyttö tahdon olla mä

Iltapäivällä kuulin taas metsässä olevien mustikoiden huutelevan nimeäni, joten astiat oli pakattava mukaan, laitettava lenkkarit jalkaan ja lähdettävä liikkeelle. En tiedä onko minuun iskenyt mustikkahulluus, pohjaton ahneus vai mikä, mutta en kerta kaikkiaan saa rauhaa ennen kuin pakastimessani on enemmän näitä herkkumarjoja.

Leivoimme eilen päivällä isomman tyttöni kanssa mustikkapiirakan (tai siis hän leipoi ja minä annoin ohjeita vieressä ja vastasin paistamisesta). Kuinka ollakaan, en ehtinyt ajoissa ottaa kuvaa piirakasta ja nyt siitä on enää pieni palanen jäljellä. Tytöt jakavat sen illalla kahtia ja pitävät oman herkkuhetken. Minä ja mies jäämme nuolemaan tällä kertaa näppejämme...

Päivällä oli ihanaa kävellä metsässä, katsella puiden oksien takaa siivilöityvää auringonvaloa ja haistella raitista ilmaa. Suurin osa ajasta tosin kului peppu pystyssä kulhoa mustikoilla täytellen. Kyykkyasento kun ei vieläkään tunnu kovin hyvältä, kiitos keväisen polvilumpion murtuman.

Kun saalistusviettini oli tämän päivän osalta tyydytetty, pistäydyin vanhempieni luona äitini kukkaloistoa ihailemassa. Ihania väriläiskiä kukkii vielä pitkin pihaa, kesä jatkuu vielä :)

Mustikassa

Tänään aamupäivällä mieleeni tulivat yhtäkkiä mustikat: olisipa ihanaa leipoa perheelle yllätykseksi mustikkapiirakkaa...

Tiedän, useimmat ovat käyneet mustikassa jo monta kertaa ja monella teistä onkin pakastin jo pullollaan tätä terveellistä herkkumarjaa, mutta minä sain vasta nyt mieleeni pakata astiat mukaan ja lähteä metsään. Ja kun vihdoin sain autoni parkkiin sopivaan paikkaan ja pääsin metsään, nautin todella paljon metsän rauhasta, puiden läpi siivilöityvästä auringonvalosta ja marjojen poimimisesta. Olin metsässä ehkä puolitoista tuntia ja sain saaliiksi puolitoista litraa marjoja ja hyvän mielen. Huomenna sitten piirakkaa leipomaan :)

Tänään alkoi nuoremmalla tytöllämme satubaletti. Voi kuinka sitä olikaan jo odotettu ja laskettu päiviä ensimmäiseen balettituntiin. Tyttö nautti täydestä sydämestään vaaleanpunaisesta jumppapuvustaan ja uusista tossuistaan ja solahti ryhmään kuin olisi aina tuntenut opettajan ja muut tytöt. Kunpa keksisin jonkun uuden, yhtä innostavan harrastuksen myös itselleni...

Tässä vielä kuva herkästä Astrid Lindgren -ruusustani, jonka ostin kukkapenkkiäni koristamaan heinäkuussa. Ihanaa loppukesää! 

Pitkäksi venähtänyt blogitauko

Huh huh, blogitauko venähti huomattavasti pidemmäksi kuin olisin osannut kuvitellakaan. Nyt yritän taas saada vähän mustaa valkoiselle niin kauan kuin muistan mitä on tapahtunut...

Kesä on ollut aivan ihana, on kokeiltu karavaanarielämää, mökkeilty, käyty sukulaisia ja tuttavia moikkaamassa, oltu kotona, käyty huvipuistoissa ja asuntomessuilla ja ennen kaikkea nautittu kesästä. Tänä kesänä on reissattu niin itä-Suomessa kuin Lapissakin, istuttu autossa satoja ja satoja kilometrejä ja oltu hyvin kiitollisia siitä, että molemmat tytöt viihtyvät hyvin tien päällä ja nauttivat uusien paikkojen näkemisestä. Välillä elämään on mahtunut myös huolta ja stressiä mm.isäni Alzheimerin taudin etenemisestä. 

Toisinaan olen kyllä myös todella väsynyt ja ahdistunut jatkuvasta tohinasta. Silloin olen vetäytynyt lepäämään muun porukan touhutessa omiaan. Huomaan hyvin, että ihan kunnossa en vieläkään ole. Ajatukset ovat kuitenkin päivisin pysyneet kohtuullisen hyvin poissa työasioista ja muista stressin aiheuttajista. Nukkumatti karttelee minua usein alkuyön tunteina, nukahdan usein vasta kahden maissa. Siinä sitä sitten ehtiikin murehtia vaikka mitä. Onneksi mieheni on aamuvirkku, joten saan yleensä lomalla ja viikonloppuisin nukkua hieman pidempään miehen touhutessa lasten kanssa.

Perheessämme on jo muilla arki alkanut, nuorempi tyttö palasi jo tarhaan, vanhempi tyttö koulunpenkille ja mies töihin. Minä olen edelleen sairaslomalla. On päiviä, jolloin jaksan touhuta vähän enemmän ja päiviä, jolloin löhöilen vain sohvalla ja otan välillä parin tunnin päikkärit. Ajatukset kiertävät kehää, yritän miettiä mitä minä oikein elämältäni haluan ja mikä minusta voisi tulla isona. Noihin kun osaisi vastata, nyt elämä on vähän tuuliajolla. Aamuisin on kuitenkin herättävä seitsemän maissa, lähetettävä isompi tyttö kouluun ja vietävä nuorempi tarhaan. Viime yökin meni viiden tunnin unilla, joten olo on ollut koko päivän aika tahmea.

Pihasta olen nauttinut todella paljon, mutta mikähän siinä mahtaa olla, kun tähän aikaan vuodesta alkaa jo mielenkiinto kukkien hoitoon vähitellen hiipua. Jotenkin sitä alkaa jo vaistomaisesti kaivelemaan enemmän kynttilöitä pöydille ja viihtymään villasukissa torkkupeiton alla...

Tässä muistoa kesän retkeltä Kalajoen hiekoille. Kyllä ne vaan ovat upeat, harmi vain että siellä oli tällä kertaa aika koleaa ja tuulista.

Ja tässä puolestaan räpsy omalta pihaltani.

Pihakuvia on luvassa myöhemmin lisää, nyt yritän hiipiä sänkyyn odottelemaan Nukkumattia :-) 

Hyvää yötä!