maanantai 23. syyskuuta 2013

Tunnelmointia

Pimeät illat saavat minut kaivamaan joka ilta kynttilöitä ja tuikkuja esille ja raapimaan tulitikkuja. Nautin kynttilänvalosta, se on niin pehmeää ja kaunista. Tässä muutama tunnelmakuva muistuttamaan, ettei syksy ole vain ankeaa aikaa kun kasvit kuolevat ja vettä lätisee alas taivaalta jatkuvalla syötöllä :)





Haa, siellä se "kotipyromaanin" rasia näkyykin takanreunalla...

Talossa on oudon hiljaista, tytöt nukkuvat ja mies on työreissussa. Sopiva hetki bloggailulle ja kupilliselle teetä. 





sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Syystunnelmaa

Perhe nukkuu ja kynttilät palavat. Ulkona sataa vettä, mutta se ei haittaa kun on itse sisällä lämpimässä. Villasukat tuntuvat mukavilta jaloissa ja keittiöstä löytyi pari suklaakeksiä ja lasi maitoa. Kyllä syksy vaan tuntuu mukavalta :)


Olen viime viikolla ravannut pitkin metsiä sieniä etsimässä. Se on sinänsä aika haastavaa, sillä vaikka metsät ovat sieniä pullollaan, en tunne kovinkaan montaa lajiketta. Näitä en sentään kerännyt, vaikka kauniilta näyttivätkin ;)



Ja hei, olemme miehen kanssa yhä hengissä, vaikka olemme syöneet jo pariin otteeseen itsetekemääni sienipiirakkaa...


Omenapiirakan ohje


Sen jälkeen kun sain viime viikonloppuna isot määrät omenoita ystäviltämme, meillä on syöty omenoita vaikka missä muodossa. Hilloakin olen keitellyt jo pari kertaa ja piirakoita on pyöräytelty jo useampikin erilainen. Seuraavaksi pitäisi aloittaa kuivaaminen...

Tämän päivän piirakka syntyi tällä helpolla ja hyvällä ohjeella:

1,5 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 dl piimää
1 kananmuna
1 dl sulatettua margariinia

Sekoita kuivat aineet yhteen, lisää piimä, muna ja margariini sekoittamalla. Taputtele taikina voideltuun vuokaan, lisää päälle pilkottuja omenoita, vähän sokeria ja kanelia ja paista 200 asteessa 30 minuuttia.

Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätellön kanssa.

Tämän helpompaa ei piirakanteko voi juurikaan olla :)

Mukavaa sunnuntain jatkoa!









maanantai 16. syyskuuta 2013

Uusi viikko lähti käyntiin

Mukava viikonloppu takana :) Kävimme Pohjanmaalla juhlimassa ystäväpariskunnan 80-vuotissynttäreitä (40 + 40 v) koko perheen voimin. Oli hauskaa päästä viikonlopuksi reissuun ja nähdä ystäviä ja tuttuja. Lapsillakin riitti menoa ja meininkiä omien kavereidensa kanssa. Sunnuntaina poimittiin vielä lähtiessä isot kassilliset omenoita mukaan, joten piakkoin pitäisi alkaa harjoitella omenahillon keittämistä...



Matkalla saimme nauttia kauniista ruskasta.


Olen myös ehtinyt istuttaa vähän syyskukkia ja järjestellä keittiötä. 


Enjoy the simple things -kyltti toimii muistuttajana keittiön nurkassa. Pienet ja yksinkertaiset asiat ovat kauniita :)


Mukavaa viikkoa!

lauantai 14. syyskuuta 2013

Elämäntaidonvalmennus alkoi

Torstaina se sitten alkoi, nimittäin elämäntaidonvalmennukseni :) Tätä olen odottanut jo jonkin aikaa innolla. Pientä jännitystäkin oli ilmassa, mutta se katosi heti kun astuin valmentajani kauniin kodin ovesta sisään ja asetuimme istumaan sohville teekupposet kädessä ja aloimme jutella. 

Oli hienoa huomata, että muutama ajatuksissani ollut solmu alkoi aueta heti ensimmäisellä kerralla. Vaikka useat tuttavani ovatkin minulle jo pitkään vakuutelleet, ettei työuupumukseen ja masennukseen johtanut kaoottinen työtilanteeni ollut oma vikani, tajusin vasta nyt sen kunnolla selvittäessäni asiaa valmentajalleni. Oli helpottavaa tajuta, että minä en olekaan niin tyhmä ja surkea organisoimaan töitäni kuin päässäni ajattelin, vaan yrityksen johto oli ajanut minut mahdottomaan tilanteeseen kasaamalla minulle aivan liikaa töitä ja olemalla välittämättä avunpyynnöistäni. Tajusin, ettei sellaisesta olisi voinutkaan selviytyä. Yllättäen pystyin jopa luettelemaan joukon vahvuuksiani, vaikka hetki sitten ammatillinen itsetuntoni oli vielä täysin nollassa. Odotan jo innolla seuraavaa tapaamistamme. Kyllä täältä vielä noustaan ja lähdetään uutta kohti :) 

Poikkesin perjantaina ihanassa Wanilla Rose -liikkeessä Hyvinkäällä ja meinasin pökertyä ihastuksesta heti ovella. Aivan liian paljon ihania asioita yhden katon alla! Sain onneksi tehtyä muutaman ostoksenkin, vaikka ensin tuntui siltä, etten pysty valitsemaan mitään, sillä haluan kaiken :)



Mukaani tarttui ihania GreenGaten keittiöpyyhe ja servettejä sekä pari patakinnasta ja muffinssivuokia. Vähän harmaata oli pakko saada keittiöön. Jos vaikka leivottaisiin jonain päivänä taas muffinseja tyttöjen kanssa, edelliset Kinuskikissan ohjeella tekemämme minttusuklaamuffinssit kun menivät kuin kuumille kiville...

Mukavaa viikonloppua!


keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Uutta tulossa

Ihanaa, että valkoinen ritarinkannukseni intoutui vielä uuteen kukintaan! Onneksi hankin tämän ihanuuden kukkapenkkiäni koristamaan. Aikaisemmin minulla on ollut vain sinisiä, mutta tämä valkoinen on vähintäänkin yhtä upea.


Tekisi mieli alkaa kohta jo istuttelemaan sipuleita maahan, mutta yritän vielä sinnitellä jonkin aikaa. Minulla on jo kasapäin sipulipusseja odottelemassa multaan pääsyä. Hankittuna on ainakin neljää lajia tulppaaneja, lumikelloja, kolmenlaisia krookuksia ja kaksia eri laukkoja. Niin ja narsissejakin vielä. Näiden lisäksi tekisi mieli myös ainakin kirjopikarililjoja ja ties mitä...

Tänään satoi aamupäivällä, joten jätin metsässä samoilun ja puolukanpoiminnan väliin ja kävin hoitelemassa asioita kaupungilla. Poikkesin myös kirppiksellä, mutta en löytänyt sieltä tällä kertaa mitään muuta kuin yhden puseron nelivuotiaalleni.

Huomenna pitäisi yrittää löytää joku kiva lahja ystäväpariskunnallemme, joka viettää pian 80-vuotispäiviään (40+40 v). Onko kenelläkään hyviä ehdotuksia?

Huomenna lähden kokeilemaan jotain ihan uutta: olen lähdössä tapaamaan ensimmäistä kertaa elämässäni elämäntaidonvalmentajaa. Saa nähdä mihin tämä johtaa, jos vaikka vähitellen alkaisi selvitä mihin suuntaan tässä lähtisi. Jännittää hieman, mutta ihan hyvällä tavalla. Uskon, että siitä on hyötyä, että käy asioita läpi ulkopuolisten henkilöiden kanssa, jotka osaavat esittää hyviä kysymyksiä. Itse sitä kuitenkin pyörittelee usein asioita läpi vain muutamasta tutusta vinkkelistä...




maanantai 9. syyskuuta 2013

Kesäisen lämmin maanantai

Tänään saimme vielä nauttia ihanan kesäisestä päivästä. Ei olisi kyllä lämpötilan perusteella arvannut, että ollaan jo syyskuussa, kun mittari näytti 22 asteen lukemia.

Tein kyllä jotain vähän syksyyn liittyvääkin, kävin nimittäin ostamassa itselleni uudet kumisaappaat. Väri on varsin räväkkä, tytöt olivat kerrankin sitä mieltä, että nyt on äiti osannut vihdoinkin ostaa itselleen jotain tosi kaunista :) Harmi etten tajunnut ottaa kuvia päivänvalossa, tämä kännykkäkuva on aika surkea...


Ja pitihän uusia saappaita lähteä heti testaamaan metsään. Tyttöjen ollessa koulussa ja tarhassa kävin kurkkaamassa mitä metsästä tällä kertaa löytyisi. Puolukoitahan siellä oli, kauniisti vieri vieressä, joten keräsin mukaani 3 litran ämpärillisen. Metsässä tuli suorastaan kuuma farkuissa ja kumppareissa!


Muutenkin metsässä oli taas kaunista, tässä muutama makupala. Väritys alkaa jo näyttää hieman syksyiseltä. Metsän hiljaisuus, rauha ja kauneus ovat minulle kuin terapiaa, nautin yksinolosta luonnon keskellä.



Illalla sain taas seurata kahden pienen prinsessan leikkejä, kun naapurimme tyttö tuli nelivuotiaamme luo kylään. Pikkutytöt pukeutuivat hienoimpiin prinsessa-asuihinsa, pukivat korut ylleen ja touhusivat taas kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ystävyys on tärkeä juttu pienestä pitäen :)


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ihana viikonloppu takana

Miten nämä viikonloput aina vilahtavatkin näin nopeasti, taas on sunnuntai-ilta!

Perjantaina väkersin taas eteiseen uuden asetelman kokoon kun vanha alkoi kyllästyttää. Koko juttu lähti liikkeelle tuosta tekstitaulusta, joka on hakenut paikkaa kodissamme sekä kirppikseltä löytyneestä mustasta lyhdystä. Miten noita lyhtyjä aina tarttuukin mukaan..? Lyhdyn sisään sujautin ihanan koivun kaarnalla päällystetyn kynttilän.


Tykkään tosi paljon noista Ikean tauluhyllyistä, joihin voi vaihdella asetelmia mielensä mukaan. Niiden alla oleva Askosta aikoinaan ostettu pikkulipasto kätkee sisäänsä osan tyttöjen dvd-kokoelmasta. Dvd-kotelojen värien sekamelska on niin kirjava ja levoton, että piilotan ne mielummin koreihin kuin pidän näkyvillä.

Viikonloppuun on mahtunut mm. tyttöjen harrastuksia, koko perheen metsäretkeä, kirppiksellä käyntiä sekä mukavaa yhdessäoloa perheen kanssa. Illalla leivoimme tyttöjen kanssa vielä herkullisia mustikkamuffineita eiliseltä retkeltä poimituista mustikoista. Molemmat tytöt leipovat mielellään, nuorempikin on aina innokkaana kaatamassa aineksia kulhoon ja rikkomassa kananmunia isonsiskon hoitaessa sekoituspuolta ja aineiden mittaamista. Äiti pääsee jo varsin helpolla :)

Nyt akut on taas ladattu uutta viikkoa varten...


torstai 5. syyskuuta 2013

Onnen hetkiä

Miten tärkeitä ovatkaan pienet onnen hetket, ne joita löytyy usein arjesta muun kiireen keskeltä. Ne, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.


Tässä joitakin onnen hetkiäni:


Kun lapsi kietoo kätensä kaulaan, antaa pusun poskelle ja rutistaa niin kuin ei ikinä tahtoisi päästää irti.

Kun katsoo valon leikittelyä veden pinnassa.

Kun näkee perhosten viihtyvän istuttamissasi kukissa.

Kun silittää kissan pehmeää turkkia ja kuulee kehräyksen.

Kun kaapista löytyy pieni suklaapatukka, jonka olit unohtanut.

Kun upottaa jalkansa tuoksuvaan jalkakylpyyn.

Kun löytää metsästä mahtavan mustikkapaikan.

Kun on aikaa syödä aamupalaa rauhassa ilman kiirettä mihinkään.

Kun lukee hyvää kirjaa tai katsoo mielenkiintoista elokuvaa.

Kun keskittyy hetkeen ja siihen mitä on tekemässä.

Kun innostuu uusista asioista täydestä sydämestään.


Kunpa en enää ikinä päätyisi sellaiseen ahdistavaan ja alati kiihtyvään oravanpyörään, jossa tällaiset tärkeät hetket jäävät kiireen ja pahan olon varjoon. Kunpa osaisin rakentaa itselleni sellaisen elämän, jossa voisin olla onnellinen ja tehdä myös toiset onnellisiksi.


Mitkä ovat sinun onnen hetkiäsi?









keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Tyttöjen ilta

Tänään olen viettänyt harvinaislaatuista tyttöjen iltaa, en suinkaan baarissa Hunkseja katsellen, vaan omien pikkutyttöjeni kanssa kotisohvalla. Mieheni lähti työmatkalle, joten päätimme tehdä illalla jotain kivaa ihan kolmistaan. 

Teimme ison kulhollisen popcornia, tytöille vihreää Mehukattia (ihan kammottavaa litkua, mutta tytöille harvinaista herkkua), Space dogs -dvd pyörimään ja sitten rennosti sohvalle lököttelemään. Onneksi on välillä aikaa vain olla lasten kanssa, eikä vain kuljettaa heitä harrastuksiin ja pois sieltä. Sitten iltasuihkut ja ajoissa nukkumaan, jotta jaksavat taas herätä seitsemän maissa.




Kynttilät palavat ja tuovat taas tunnelmaa iltaan. Eteiseen virittelin jokin aika sitten pienen kirjahyllyn parista puulaatikosta. Kolmaskin olisi ollut laittaa vielä näiden päälle, mutta tuo valokatkaisija pilasi suunnitelmat...


Tunnelmallista iltaa teillekin!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Harmaa aamu

Kyllä se nyt vaan on uskottava, että syksy on täällä. Maisema peittyy sumuun ja harmauteen, ei sada, mutta on niin ankeaa. Nyt on ihan pakko kaivella energinen piristyskuva esiin, pukea villasukat jalkaan ja katsoa dvd:ltä pari Good Wife -sarjan jaksoa. 

Mieheni ei kyseisestä sarjasta perusta, varmaankaan siksi, että hän saa katsella omaansa joka päivä. Eikä katsonut Täydellisiä naisiakaan, luultavasti samasta syystä. Tosin tämä on kyllä oma teoriani, mutta mitä luultavimmin oikea, eikös vaan :)

Mukavaa tiistaita!





maanantai 2. syyskuuta 2013

Kirppislöytöjä ja plantaasi keittiön nurkassa

Katselin tänä aamuna keittiön nurkassa olevia seinähyllyjä ja tajusin yhtäkkiä, että sekä hyllyt että kaikki hyllyillä olevat tavarat ovat kirppislöytöjäni. Aika yllättävää jopa omasta mielestäni, vaikka tiedänkin olevani varsinainen kirppishaukka :)



Kirppiksillä kiertely on yksi lempiharrastuksistani. Kirppiksen ovesta sisään astuessani tunnen yleensä kuplivaa innostusta: löydänkö tänään jotain, jota ilman en pysty kotiin lähtemään. Yleensä löytöni ovat lastenvaatteita, sisustusjuttuja, kirjoja tai lehtiä, mutta joskus mukaan tarttuu myös jotain isompaakin. Yhtä paljon kuin ostosten tekemisestä nautin myös tavaran myymisestä. Aina silloin tällöin iskee hirmuinen vimma tyhjentää kaappeja ja silloin vastaavasti tavaraa lähtee myös ulospäin ovesta. Mieheni ei tätä harrastusta aina oikein jaksa ymmärtää, mutta on silti vielä toistaiseksi jaksanut noutaa Huuto.netin ja Tori.fin ostoksiani milloin mistäkin ja hämmästellä euron ja kahden lastenvaatteita ja satunnaisia kirppistulojani. Mitäpä sitä ostelemaan kaikkea uutena kun käytettynäkin löytyy vaikka mitä kivaa :)

Keittiöni nurkassa nököttää tällä hetkellä myös yrtti- ja tomaattiplantaasini. Pelastin sen sisätiloihin, etteivät yöpakkaset tee rakkaudella kasvattamistani kasveista selvää. Tosin tomaatteja näyttää täällä verottavan yksi nelivuotias neiti, joka napsii tomaatteja suuhunsa heti kun ne alkavat vähänkin punertaa...


Mukavaa viikon alkua!