Kesämuistoja - Jokilaakson matkailupuutarha

Vierailimme viime kesänä perheeni kanssa Lapualla Jokilaakson matkailupuutarhassa. Paikka osui sattumalta reittimme varrelle ja päätimme pistäytyä siellä kun meillä oli hyvin aikaa. Lomalla ei saa olla liian kiire, muuten voi ajaa onnensa ohi.

Paikka oli kerta kaikkiaan ihastuttava, siitä nautti koko perhe. Minä ja mieheni kuljimme kameroiden kanssa. Lapset viihtyivät lampaiden, pupujen ja kanojen luona ja tutkivat aluetta innolla. 

Jokilaakson matkailupuutarha

Suosittelen lämpimästi ensi kesän vierailukohteeksi, jos kasvit ja puutarhat kiinnostavat yhtään. Kasveja oli mukava katsella, kun niissä oli nimikyltit. Tuolta löytyi monia kiinnostavia hyötykasveja ja kukkapenkkiin sopivia kaunottaria.

Hei, huomasithan että blogiani voi seurata nyt Blogit.fi:n, Bloggerin ja Bloglovinin kautta. Tervetuloa mukaan tutustumaan viluvarpaisen villasukkanaisen hyviin ja vähän huonompiinkin hetkiin :) 

Pitkät jäähyväiset puutarhalle

Olen jo jonkin aikaa jättänyt hyvästejä puutarhalleni, koska muutto toiseen osoitteeseen on tulossa. Nyt on asuntomme kosteusmittaukset tehty ja kaupat sovittu. Kesällä me vaihdamme maisemaa.

Ensimmäisiä hyvästejä pihalleni jätin jo viime kesänä. Huomasin hoitavani pihaa vähemmän intohimoisesti kuin ennen. Katselimme jo ympärillemme ja mietimme, minne suuntaisimme seuraavaksi. Ei siinä enää jaksanut kitkeä niin innolla kuin ennen. Moni asia jäi vähän kesken. Olin suunnitellut uudistavani kukkapenkkejä, mutta se jäi, koska ajatukset olivat jo tulevassa. 

Seuraavaksi koin haikeutta syksyllä laittaessani kukkapenkkejä talvikuntoon. Riivin ruohotuppoja ja pieniä rikkaruohoja perennojen seasta kun kyynelet nousivat silmiini. Minun oli pakko jättää työ kesken ja mennä sisälle suremaan. Piha, joka oli ollut omani lähes kymmenen vuotta olisi pian jonkun muun. 

Rakas pionini

Suhtaudun muuttoon positiivisesti, mutta pientä haikeutta on silti ilmassa. Kaikki istuttamani kasvit jatkavat elämäänsä jonkun toisen hoidossa. Rakkaat kevään sipulikasvini, pionini, ritarinkannukseni ja kulleroni, pihalla kasvavat metsämansikat ja syreenit. Kaikki jäävät muistoihini. Lasteni leikkimökissä ja hiekkalaatikolla leikkivät uudet lapset. Joku muu poimii karviaisia minun pensaastani. Terassilla grillaa uusi perhe.

Puutarhasta on ollut paljon iloa ja lohtua silloin kun on ollut vaikeaa. Mullan kanssa puuhaileminen on piristänyt mieltäni masennuksenkin aikana. Se on saanut ajatukseni pois ikävistä asioista. Olen kiitolllinen kaikesta siitä, mitä olen näinä vuosina saanut kokea. Sen alkuvuosien nurmipihan, johon kaivoimme kuoppia puille ja pensaille. Syvän ja pitkän montun, jonka täytimme mullalla ja johon aloin istuttaa perennoja. Kasvit, jotka eivät menestyneet ja ne, jotka kukoistivat. Surkean pienen pensasaidan alun, jonka kasvua odotimme vuodesta toiseen, kunnes se pääsi kunnon vauhtiin.

Krookukset kukassa

Vielä on muutama kuukausi aikaa jättää jäähyväisiä ja pikkuhiljaa alkaa myös suunnitella, mitä uudella rivitalopihallamme alkaa tapahtua. 

Työnhaun tuskaa ja elämän pieniä nautintoja

Miten sitä aina tunteekin itsensä ihan äärettömän vanhaksi kun lähettelee työhakemuksia maailmalle. Minulla on ikää 45+, mutta silti alkaa tuntua siltä, että työnantajat pitävät jo nyt liian vanhana. Onhan se tietysti työnantajalle kätevämpää ja halvempaa palkata nuori ihminen niin palkkaakaan ei tarvitse maksaa niin paljon kuin kokeneemmalle. 

Ja vielä kätevämpää yritykselle on hankkia työntekijä työkokeiluun, jolloin hänelle ei tarvitse maksaa kuin 9 € päivässä ja kun kokeilujakso päättyy, tilalle voi vaihtaa toisen henkilön.

Poliitikkojen puheet työurien pidentämisestä alkavat olla jo melkoinen vitsi. Samaan aikaan työnantajat pistävät vanhemmasta päästä väkeä pihalle.

Lähetän hakemuksia eri firmoihin, haen työpaikkoja ilmoitusten perusteella sekä yritän myös kysellä työnantajilta piilotyöpaikkoja, mutta vieläkään ei ole tärpännyt. On vain jaksettava yrittää. Ei auta muu kuin jatkaa hakemusten lähettelyä, vaikka vastaukseksi saakin vain pahoitteluja siitä, ettei tälläkään kerralla tärpännyt. Ja toiset eivät vastaa sitäkään. 

Tilanne on mikä on, eihän sille mitään voi. Ikävät ajatukset pitää vain välillä ravistella harteiltaan ja jatkaa muiden juttujen pariin. Eiköhän se päivä joskus paista vielä tähänkin risukasaan. 

Tuoretta pullaa, nam!

Onneksi elämässä on muutakin kuin työnhaku. Sain päähäni tehdä pullataikinan kun tytöt olivat koulussa ja mies töissä ja tässä olivat tulokset. 

Ihana tuoksu kotona, perhe poissa ja auringonpaiste ikkunan takana. Oli rauhallinen hetki kaataa lasi kylmää maitoa ja ottaa vastapaistettu pulla toiseen käteen. 

Elämän pieniä nautintoja.

Hehkuvaa maanantaita kotisohvalta

Eilen oli mukava päivä, ystäväperhe kävi pitkästä aikaa kyläilemässä ja herkuttelimme omilla ja lasten tekemillä herkuilla. Tytöt tekivät itse herkullista suklaakakkua, harmi kun en ehtinyt ottaa siitä kuvaa ennen kuin se katosi parempiin suihin.

Illalla toinen tytöistä valitteli oloaan ja kun kokeilin otsaa, se oli tosi lämmin. Yön aikana toisellekin nousi kuume, joten tänään molemmat jäivät kotiin sairastamaan. 

Tyttöjen päivä on kulunut lepäillessä. Molemmat ovat ottaneet tosi rennosti, löhönneet sohvalla torkkupeittoihin kääriytyneenä ja katsoneet pari elokuvaa. Silloin kun on tauti päällä, olo kannattaa tehdä mahdollisimman mukavaksi. Isommalla tytöllä oli iltapäivällä melkein 40 astetta kuumetta, pienempi selvisi vähän vähemmällä.

Aamupäivällä kävin pikaisesti viemässä pari kassillista tavaraa kirppikselle ja siistimässä samalla omaa pöytääni. Myyntiä on tähän mennessä tullut vasta noin 40 euron edestä. Enemmänkin olisi saanut mennä kaupaksi, myytävää kyllä riittää. Pöydässäni on tällä kertaa aika paljon kirjoja, dvd-levyjä ja lastenvaatteita sekä pehmoleluja. 

Pääasia on kuitenkin se, että kaapit tyhjenevät turhasta tavarasta. 

Asuntoa vaihtamassa

Olemme pyöritelleet mieheni kanssa reilun vuoden verran ajatusta muutosta, ensin pohjalta "ehkä jossain vaiheessa" ja asiaa pohdittuamme innostuneet siitä aina vain enemmän. Ensin ajatusta vain pyöriteltiin ja makusteltiin mielessämme, sitten aloimme mietiskelemään mahdollisia suuntia ja haaveilemaan. Välillä kun saimme tilaisuuden, lähdimme kahdestaan ajelulle ja fiilistelimme erilaisia alueita ja kaupunkeja. Ja tietenkin seurasimme asuntojen hintatasoa ja tarjolla olevia asuntoja mm. Etuovi.comin ja Oikotien sivuilta. Ja pikkuhiljaa lapsillekin väläyteltiin ajatusta mahdollisesta muutosta ja keskusteltiin miltä se tuntuisi lasten mielestä.

Syitä, miksi muuttoa alettiin miettiä:

Miehen pitkä työmatka. Mies tekee usein pitkää päivää ja sen lisäksi joutui viettämään lähes kaksi tuntia päivässä autossa.
Suurehko piha. Emme ehtineet/jaksaneet hoitaa pihaa niin hyvin kuin alkuvuosina. Pienempikin riittäisi.
Työnhaku. Olen työttömänä ja lähistöltä ei löydy millään konstilla töitä. Muutto lähemmäs pääkaupunkia voisi auttaa asiaa, työpaikkoja olisi enemmän ja lähempänä kotia.
Yläaste kaukana ja huonojen kulkuyhteyksien päässä. Teini menee syksyllä yläasteelle ja olisi kiva jos hänen koulumatkansa olisi lyhyempi ja helpompi.
Miehen etätyöt. Mies tarvitsee tilan etätöiden tekemiselle ja nykyinen pöytä makuuhuoneen nurkassa ei ole kaikkein toimivin.

Siinähän sitä oli kerrakseen. Ja vielä kun ekaluokkalaiselle luvattiin, että uudessa kodissa hänellä olisi yhtä iso huone kuin isosiskolla, idea alkoi olla myyty myös hänelle.

Earth Hour kului kynttilöitä poltellessa

Ensin kokeilimme myydä asuntoa itse, mutta ihmiset tuntuvat välttelevän suoraan omistajalta ostamista. Niinpä päädyimme käyttämään kokenutta, alueen hyvin tuntevaa välittäjää. Kuinka ollakaan, vajaassa kuukaudessa vain kolmen näytön jälkeen saimme ensimmäisen tarjouksen, josta pienellä viilauksella saatiin sekä meitä että ostajia tyydyttävä. Ensi viikolla onkin sitten edessä kosteusmittaus ja toivottavasti myös kaupat parin viikon sisällä.

Olemme myös tehneet hyväksytyn tarjouksen meitä miellyttävästä kohteesta, jonka kanssa edetään nyt omien kauppojen kanssa lähes tasatahtia.

Jos kaikki menee nappiin, pääsemme kesällä muuttamaan uudelle paikkakunnalle :)

Lisätienestiä kirpputorilta

Aurinko lämmittää jo ihanasti ja talvivaatteet alkavat tuntua jo ihan liian lämpimiltä. Niinpä olen vähän kerrallaan kaivellut esille sekä omia että lasten välikausivaatteita. Tämä on yleensä varsin ahdistavaa aikaa minulle, koska päivisin on tosi lämmintä ja märkää, yöllä taas pakkasta, joten kaikki mahdolliset vaatteet on pidettävä levällään eteisessä ja kodinhoitohuoneessa siltä varalta että takatalvi iskeekin vielä. Seuraavaksi esiin pitäisi kaivaa myös kenkiä. Onneksi sentään luistimet ja monot saa jo laittaa pois täällä Etelä-Suomessa.

Samassa myllerryksessä sain sitten vielä aikaiseksi käydä varaamassa itselleni kirpputoripöydän kahdeksi viikoksi. Joten nyt on sitten talo sekaisin ja huolella. Aamupäivä on mennyt tavaraa hinnoitellessa ja laatikoihin ja Ikean kasseihin pakatessa. Meille tarpeettomia astioita, kirjoja ja koriste-esineitä löytyy kasapäin, samoin lapsille pieneksi jääneitä vaatteita. Leluista käymme vielä neuvotteluja niiden omistajien kanssa. Ilmeisesti ainakin Lego Friendsit lähtevät jo myyntiin, sillä kukaan ei leiki niillä.

Molemmat lapseni ovat venyneet pituutta talven aikana, joten uusia vaatteita tarvitaan taas. Onneksi molemmat saivat äidiltäni joululahjaksi vaatekaupan lahjakortit, joten pian pääsemme ostoksille. Olen myös metsästänyt tytöille jonkin verran vaatteita myös kirpputoreilta. Toistaiseksi nekin ovat kelvanneet, saa nähdä kuinka kauan. 

Toivon, että kauppa käy hyvin pöydässäni, sillä lisätulot ovat näin työttömänä ollessa tarpeen. Toivon myös pääseväni eroon mahdollisimman monesta tavarasta, sillä kotimme on myynnissä ja toivottavasti muutto häämöttää edessäpäin.

Kuvaa en viitsi tästä kaaoksesta ottaa, joten laitetaan tähän mielummin kuva parin päivän takaa. Harvinainen näky kun hyllynkulmalla ole kenenkään hiusharjaa, hiuslenkkejä, avaimia, ruuvimeisseliä yms. sälää. Ne ylimääräiset sälät kun ottavat silloin tällöin päähän erästä asetelmiaan virittelevää äitiä...

Pala eteistä

Vielä kun jaksaisin lähteä penkomaan ulkovarastoakin, sieltäkin löytyy varmasti yhtä sun toista tarpeetonta alkaen vanhoista turvaistuimista...

Herkulliset pikasämpylät

Löysin Mamma rimpuilee -blogista herkullisen sämpyläohjeen, jota oli tietenkin heti päästävä testaamaan. Ohje oli erittäin kätevä, koska sämpylöitä ei tarvinnut kohottaa, vaan taikina valmistui kätevästi sekoittamalla ja sen jälkeen taikina vain lusikoitiin leivinpaperin päälle pellille.

Herkullista välipalaa koulusta tulijalle

Minkähän valitsisi?

Taikinaan tuli mukaan hunajaa, joten keittiössä leijaili ihana tuoksu kun perheen teini saapui koulusta. Ajoitus osui täydellisesti nappiin, sillä ajastin pirahti juuri samalla hetkellä kun tyttö tarttui ovenkahvaan. Ihan tällaista vastaanottoa hän ei joka päivä saakaan.

Siinä niitä sitten oli, sen kun valitsi mielestään parhaimman näköisen. Mitään muotovalioita näistä ei ollut edes tarkoitus tehdä, pääasia oli maku.

Tästä aloitetaan :)

Onneksi tein saman tien tupla-annoksen, sillä illalla säpylöitä oli enää neljä jäljellä. 

Suosittelen!

Kevättä kohti - kukkia ja porkkanasosekeittoa

Lits läts, piha alkaa olla aika märkä. Siellä täällä on loskaa ja jäätä, muualla isoja lätäköitä. Kevät on täällä! Piha ei houkuttele ottamaan valokuvia vielä, joten nyt on aika räpsiä kuvia ihanista kevään kukista sisätiloissa. Kävin perjantaina puutarhalla aikomuksenani hakea pari narsissiruukkua, mutta mukaan tarttui muutakin. Helmililjat ovat ihanan keväisiä, jaloleinikki puolestaan tuo jo kesäfiilistä kotiin.

Päätin tänään haastaa itseni tekemään ruokaa mahdollisimman pitkälle niistä aineksista, joita löytyy jo kaapeista ja pakastimen uumenista. Tuleepahan samalla siivottua varastoja ja säästettyä hieman rahaakin näin loppukuusta.

Löysin pakastimesta kilon pussin Kasvisgallerian porkkanasosetta ja päätin tehdä siitä porkkanakeittoa. Hmm... mitä jääkaapista löytyisikään, vajaa rasia Philadelphia-tuorejuustoa ja Flora Kevyt ja paksu -ruokakermaa. Ripaus kuivattua valkosipulirouhetta ja sipulirouhetta, suolaa ja timjamia sekä hieman vettä ja siinä se sitten oli: ihanan aurinkoinen keitto. Ei kun syömään.

porkkanakeitto ja timjamiruukku

Tässä vielä pikainen resepti:

Pirteä porkkanasosekeitto

1 kg valmista Kasvisgallerian porkkanasosetta
3 dl vettä
n.150 g maustamatonta Philadelphia-sulatejuustoa
1 purkki eli 2,5 dl Flora Ruoka kevyt ja paksu 4% ruokakermaa

mausteeksi:
1 rkl kuivattua sipulirouhetta
1 tl kuivattua valkosipulirouhetta
1 tl suolaa
1 tl kuivattua timjamia

Kiehautin keiton nopeasti ja ripottelin valmiin keiton päälle tuoretta timjamia. Tuoksuu ihanalle!

Lautasellinen aurinkoa

Littlest Pet Shopien lumoissa

On päiviä, jolloin määritelmä Vajaa viisikymppinen kuvaa minua paremmin kuin hyvin. Miten sen nyt sitten muotoilisi: välillä tämä äiti on ihan yhtä innoissaan Littlest Pet Shopeista eli Petseistä kuin ekaluokkalainen tyttärensä.

Välillä me istumme vierekkäin tyttäreni kanssa hänen huoneensa matolla ja sisustamme koteja seisoville kissoille, pupuille, bambeille, koirille, hamstereille ja vaikka mille pikkuotuksille. Joskus me askartelemme yhdessä pienenpieniä kännyköitä, korvapuusteja ja astioita, joskus taas sänkyjä ja sohvia. Leikkiminen on välillä hauskaa!

Joskus me istumme vierekkäin sohvalla jalat torkkupeiton alla ja katselemme YouTubesta Petsivideoita tai kurkistelemme millaisia Petsejä Huuto.netistä tai Tori.fi:stä löytyy. Ja kaiken huipuksi tämä äiti saattaa vielä illalla tutkailla myös Ebayn tarjontaa tai kirpputorin pöytiä sillä silmällä, löytyisikö jotain kiinnostavaa.

Minusta on ihanaa, että lapset leikkivät, rakentelevat omia maailmojaan ja käyttävät mielikuvitustaan. Eikä se taida tehdä pahaa meille aikuisillekaan.

Leikkisää loppuviikkoa!

Buddha ja minä - mielenrauhaa ja lepoa etsimässä

Follow my blog with Bloglovin

Ei, en ole buddhalainen, vaikka lipastoni päällä komeilee Buddha-patsas. Tai oikeastaan lyhty. Jotain kumman rauhoittavaa tuossa hahmossa kyllä on. 

Olen koonnut itselleni Pinterestiin kansion, jossa on rauhoittavia kuvia ja mietteitä. Sieltä löytyy useita Buddhan kuvia ja myös muutama hänen viisautensa. Välillä kun kiire ja levottomuus painavat päälle, avaan Pinterestin ja tuon kansion. Se vaikuttaa minuun positiivisesti. Kiire ja ahdistus väistyvät sivummalle kun nautin kauniista kuvista ja ajatuksia herättävistä teksteistä

Kiireen keskellä kaipaan usein pientä pysähtymistä ja rauhoittumista. Kauniit esineet, hiljaisuus ja siisti koti saavat mieleni lepäämään. Ei ihme, että nautin valvomisesta silloin kun muut jo nukkuvat. Silloin on aikaa ajatella omiaan, surffailla netissä tai lukea rauhassa. 

Ajatuksemme muovaavat meitä, tulemme siksi mitä ajattelemme. Kunpa muistaisin ajatella useammin positiivisia ajatuksia. 

Haaveilu on hyväksi. 

Ja kun mieli rauhoittuu, unikin tulee paremmin.

Alimmainen kuva Pinterestistä

Tuuleen kadonnut muisti - ajatuksia Alzheimerin taudista

Alzheimer on kammottava sairaus, se muuttaa tutun ihmisen joksikin toiseksi. Nielaisee hänet kitaansa ja alkaa syödä muistoja, tunteita ja voimia pikkuhiljaa. Lopulta ei enää voi luottaa mihinkään. Tunteeko hän minut tänään? Onko hänellä aavistustakaan kuka tuo mukanani oleva lapsi on? Onko hänellä avaimet ja jos hän lähtee ulos, löytääkö hän enää kotiin.

Minun isäni on sairastanut Alzheimerin tautia jo vuosia. Ennen niin hauska seuramies ja kaikessa tytärtään autellut isä on pikkuhiljaa luisunut otteestani. 

Ensimmäisten muistitestien tulokset olivat vielä kohtalaisen hyviä, lopulta hänet kuitenkin saatiin muistisairauksiin erikoistuneen neurologin luo, otettiin kuvia aivoista ja siellä se jo näkyi: pelätty kuokkavieras Herra Alzheimer.

En tunne häntä kunnolla enää, eikä hänkään luultavasti minua. Sairaus alkoi pikkuhiljaa, ensin uusien asioiden oppiminen alkoi olla vaikeaa, sitten tavarat alkoivat olla hukassa ja tuttavien nimet eivät muistuneet mieleen. Vähitellen aloimme äitini kanssa huomata, ettei kaikki ole ihan kunnossa.

Tuli aika, jolloin ajokortti olisi pitänyt uusia. 75 vuotta mittarissa ja ennen niin kovan automiehen oli yhä vaikeampi muistaa, mistä piti ajaa tyttären luo tai kaatopaikalle, tuttuihin paikkoihin, joissa oli käyty lukemattomia kertoja. Onneksi äiti oli yleensä mukana kartturina, muuten perille pääsystä ei olisi ollut varmuutta. Ja siinä tilanteessa olisi pitänyt vielä opiskella liikennemerkkejä ja -sääntöjä ja lähteä ajamaan inssiajoa. Silloin isä päätti, että nyt oli aika luopua ajokortista ja autosta. Auto meni myyntiin ja vanhempani siirtyivät kulkemaan bussilla ja polkupyörillä.

Tuli eksymisiä, huolta ja murhetta, omaishoitajana toiminut äitini oli lujilla hoitaessaan miestään 24 tuntia vuorokaudessa. Koko ajan piti olla silmät selässäkin, ettei isä kävelisi ulos ovesta ja katoaisi.

Diagnoosin jälkeen tätä vuoristorataa on kestänyt jo kahdeksan vuotta eikä muistitestejä enää pystytä tekemään. Isäni asuu nyt viihtyisässä hoivakodissa, hän ei enää puhu, mutta jalat kyllä toimivat. Hän vaikuttaa viihtyvän nykyisessä kodissaan, hoitajat ovat mukavia ja siellä on seuraa. Äitiäni, minua ja perhettäni hän ei enää muista, mutta ilahtuu kyllä kovasti vierailuistamme. Minusta on tullut hänen edunvalvojansa. 

Ennen isä piti huolta minusta, nyt roolit ovat kääntyneet toisin päin.

Kuva Robert Carter/Pinterest

Paluu blogimaailmaan

Olen ollut pitkään poissa blogistaniasta, tehnyt ihan muita asioita. Pikkuhiljaa paluu päivitysten pariin alkoi taas houkutella. Mietin sitä kuukauden, kaksi. Annoin ajatuksen hautua lisää. Luin vanhoja päivityksiäni. 

Ajattelin niitä mukavia ihmisiä, joihin tutustuin blogimaailmassa ja halusin päästä taas yhteyteen bloggaajien ja lukijoiden kanssa. Haluan olla taas osa rentoa ja mukavaa bloggaajaperhettä.

Kuva Pinterestistä

Ennen kaikkea halusin taas kirjoittaa, miettiä mihin järjestykseen ajatukseni ja sanani asettelisin. Mietin jatkaisinko vanhaa blogiani vai aloittaisinko ihan uuden. Toisaalta aloitus puhtaalta pöydältä houkutteli, mutta toisaalta olen sama nainen kuin ennenkin. Silloin olin reilu nelikymppinen, nyt vajaa viisikymppinen (olen Fingerporini lukenut), ehkä joissain asioissa vähän muuttunut, mutta perusluonteeltani samanlainen. Joten tässä sitä ollaan, jatkamassa vanhaa tuttua blogia uusilla jutuilla. Asioita on niin paljon helpompi käsitellä kirjoittamalla kuin vain omassa päässään pyörittelemällä.

Viime vuodet ovat kuluneet opiskelun, työnhaun, perheen pyörittämisen sekä äitini ja Alzheimerin tautia sairastavan isäni apuna. Ruuhkavuodet päällä, kuten joku asian voisi ilmaista. Lapset ovat kasvaneet ekaluokkalaiseksi ja teiniksi, joten äidillekin jää jo vähän enemmän vapaa-aikaa kuin ennen. Mies tekee töissä pitkää päivää. Niinhän se nykyään on, että niillä joilla on töitä, on sitä sitten oikein urakalla. 

Pyrkimykseni on yrittää löytää jokaisesta päivästä jotain hyvää. Yritän kirjoittaa hyvistä hetkistä ja vähän niistä huonoistakin, joita myös elämääni mahtuu.