sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen odotusta

Pääsiäinen on yksi vuoden suosikkijuhlistani. En ole pätkääkään uskonnollinen, minulle pääsiäinen on kevään juhla. Se on myös yksi lasteni suosikkijuhlia, kukapa lapsi tai lapsenmielinen ei pitäisi juhlasta, johon liittyvät noidaksi pukeutuminen virpominen, puput, tiput ja suklaamunat.

Tänä palmusunnuntaina teini-ikään päässyt isosisko ei enää halunnut lähteä virpomaan, mutta pikkusisko otti kyllä kaiken irti tästä keväisestä sunnuntaista. Hän pukeutui söpöksi pupuksi ja lähti noidaksi pukeutuneen ystävänsä kanssa virpomiskierrokselle kori täynnä kauniita virpomisvitsoja. Tytöt viipyivät reissullansa lähes kaksi tuntia ja tulivat takaisin hymyillen korvasta korvaan ulottuvaa hymyä ja kantaen isoa herkkusaalista. Täydellinen palmusunnuntai, ainakin näiden kahden tytön mielestä :)

Myöhemmin kävimme vielä virpomassa äitini luona ja katsomassa myös isääni hoitokodissa. Siellä moni vanhus katseli pupuksi pukeutunutta tyttöäni lämmin katse silmissään. Veimme myös Muistisairaiden vanhusten iloksi kimpun koristeltuja pajunoksia. Niitä katsellessaan vanhat rouvatkin alkoivat muistella oman lapsuutensa virpomisloruja ja lurittelivat niitä pitkät pätkät sujuvasti ulkomuistista, vaikka tuoreimmat asiat eivät mielessä pysykään.



Mukavaa pääsiäisen odotusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahtuisin kovasti, jos jättäisit pienen viestin merkiksi vierailustasi.